maanantai 30. syyskuuta 2013

Kiirettä on ollut!

Hejsan!
 
Viime päivät on menneet niiiiin nopsasti, että ei ole täällä kerinnyt edes käymään vaikka mieli on tehnyt kirjoitella. Sitten kun molemmat lapset ovat illalla menneet nukkumaan niin ei ole enää konetta tehnyt mieli avata vaan viettää hiukan aikaa muun muassa miehen kanssa! Lauantaina olin tosin ensimmäistä kertaa ilman lapsia syömässä ihanan ystäväni kanssa ja oli kyllä kivaa, vaikka ei lopulta oltukaan kuin pari tuntia poissa, mutta oli kiva höpistä naisten juttuja ulkosalla ja tietenkin lapsijuttujakin :) Molemmilla kun on alle 1v. lapsia tällä hetkellä! Saivatpahan miehetkin olla hetken ns.yksin kotona, vaikkakaan ei meillä kukaan vielä ollut nukkumassa silloin kun minä palasin :) Seuraavalla kerralla T ollaan kyllä poissa sinne puoleen yöhön :) Ehkä silloin viitsin juoda sen koko kuohuviinilasin tän kerran kolmen pienen siemaisun sijaan.. hih:)
 
Mies lähti tänään työreissulle, niin tämä muu poppoo jäikin tänne keskenään. Koira meni onneksi täksi viikoksi hoitoon siskolleni ja tämän poikaystävälle, niin ei tarvitse stressata siitä, etteikö koira saisi tarpeeksi liikuntaa. Tytölläkin on tänään, huomenna ja keskiviikkona tarhaa, niin ollaan poitsun kanssa keskenämme. Kaappisiivousta olisi  tiedossa ja reippaita vaunulenkkejä päivisin. Pikku hiljaa täytyy kaivaa talvitavaroita myös kaapeista ja katsoa mitkä mahtuu päälle ja mitkä lähtee kiertoon. Aina yhtä ahdistavaa, mutta sitten kun se on tehty niin kaapit on siistejä ja turhat vermeet poissa!

Eilen olin menossa ostamaan poitsulle karvatossuja ja pipoa, mutta ne oli jo myyty loppuun eräästä kaupasta. Ihan älytöntä.. Muutamia ihan pikkukokoja oli jäljellä mutta kaiki muu oli myyty. Kuinka aikaisin sitä pitäisi tavarat oikeasti ostaa, jos ihan perustavarat, kuten pipot loppuvat kesken? No, onhan niitä tietenkin kaikenlaisia muitakin pipoja, mutta ihastuin juuri tähän tiettyyn pipoon ja töppösiin,  niin täytyy varmaan sitten tilailla Reiman omilta sivuilta. Siihen tulee sitten vaan postikulut vielä kaupan päälle. Täytyy miettiä, mutta pipo sopisi niin hyvin meidän Reima-talvihaalarimme kanssa!
 
Nyt nautiskelen Cafe Latteni ja taidan itsekin mennä pienille päikkäreille. Taiiii, sitten poitsu päättääkin juuri herätä :)

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Aika tummaa...

Nyt se on tehty, mitä en ole uskaltanut ikinä tehdä sitten yläasteen jälkeen, hiukseni ovat tummat :) Hmmm... En oikein tiedä, tuliko hiukan liian tummat, mutta seuravalla kerralla voisi laittaa pikkuriikkisen enemmän vaaleaa raitaa takaisin:) Vaikka itse ihanalle kampaajalleni sanoin, että nyt sitten tummaa enemmän eikä vaaleeta, hih.. Mutta nyt se on tehty, mitä aikaisemmin en ole uskaltanut ja olin jotenkin niin kyllästynyt vaaleaan väriini. Varsinkin viimeisin väri oli TODELLA vaalea, niin olen ehkä enemmän sitä luonnollisemman värisen vaalean tyttöä kuin aivan blondin.

On se kyllä hassua, kuinka sitä ei uskalla hiuksiaan värjätä räväkämmin vaikka ainahan ne saa värjättyä toisenväriseksi jos ei olekaan tyytyväinen. Mutta minä olen niiiiin monet kerrat muuttanut suunnitelmani, kun olen kampaajanpenkkiin istunut että nyt ajattelin, että on pakko. Ehkä sitä nyt uskalsi ja kaipasi muutosta, kun tässä on tämä omankropan muutostyö myös meneillään!


Ennen ja jälkeen...
 
 
Kuvat ovat hiukan epätarkkoja, koska suurensin niitä niin paljon, anteeksi, mutta tuollainen muutos. :)
 
 

tiistai 24. syyskuuta 2013

Pirteää huomenta :)

Kyllä on viileetä, ihanaa:) Eilen olin innoissani, kun tajusin lähtiessäni ystävälläni käymään pikkuisten kanssa että tuonnehan voi laittaa kevyen villakangastakin päälle. Pienet on ilot :) Aamuisin täytyy kyllä tarkkaan miettiä, mitä tyttöselle laittaa tarhaan päälle jos aamulla on viileää ja iltapäivällä porottaakin aurinko!? Tänään kuten eilenkin oli kokopäivän suht samat lukemat mittarissa niin se hiukan helpottaakin. Kokopuvulla onneksi suostui lähtemään. Se on niin helppo vain vetää päälle ja pois. Ne olivatkin ne taikasanat, joilla suostui laittamaan :) Pääsee tarhassa nopeammin katoksen alle odottamaan muita!
 
Uudet Goretexin kengät täytyisi tytölle nyt jostain löytää, ennen kuin herramme lähtee työmatkallensa ensi viikolla. Sitten onkin kaksi viikkoa aika tiuha tahtista menoa täällä, luulen.. Keväällä ostettiin koon 26 goretexit, mutta nyt ne on tietenkin pienet. Koko 27 olisi hyvä, mutta ei varmaan mene enää keväällä ja koko 28 taas liian iso. Miksi lapsille ei ole puolikkaita kokoja, nyt tarvitsisin koon 27,5 :) Kiitos! Nätit goretexin kengät maksavat sen 80€ about, niin olisi kiva että niillä kävelisi syksyn ja kevään, mutta taitaa jäädä haaveeksi. Kenkiä ei voi myydä eteenpäin, kuten esimerkiksi talvihaalareita ja välikausihaalareita. Niistä voin maksaa enemmänkin koska sitten niistä saa useimmiten puolet maksetusta summasta takaisin, mutta kengistä ei!
 
Eilen illalla oli ihana ilma lenkkeillä tuolla joenvarressa:) Nautin! Mietinkin yhdessä vaiheessa, että täällä minä juoksentelen yksin omien mietteiteni kanssa ja aivan rauhassa. Muita juoksijoita ei ollut :) Ehkä he pelkäsivät melko tummia pilviä taivaalla.. Vaikka poitsuni täyttää kohta vasta 3kk, niin kyllä sen oman pienen hetken sieltä itselleen aina saa. Ensimmäisen lapseni kohdalla en raaskinut häntä usien jättää, vaikka hyvin olisi mieheni kanssa pärjännyt mutta nyt onneksi raaskin. Kun on kaksi lasta, niin sen oman pienen hetken merkitys on minulle ainakin todella suuri. Tänään aamusta tuli kyllä heti huono omatunto, koska tänään minulla kampaaja. Ennen sitä olen tietysti pojun kanssa kokopäivän, kuten sen jälkeenkin, mutta silti aina riipaisee hiukan jättää... Mutta tykkää ne isitkin vain olla ns.yksin omien lastensa kanssa.
 
Tänään aamupäivästä lähdetäänkin pojun ja tätini ja hänen lastensa kanssa keskustassa käymään. Katsotaan kuinka yhteistyöhaluinen poitsu on ja miten unet menee:) Saan ilostettua vanhemman kummipoikamme, 5v. varmasti kerrottuani, että leffaliput on ostettu. Nyt vaan päätetään mikä leffa mennään katsomaan ja milloin... Popparia ja herkkuja tiedossa!
 
Hauskaa päivää
:)

 
By Stripes&Love
 
 
Ai niin, meillä kävi eilen kiinteistövälittäjä. Ja positiivinen mieli vain jäi. Hän sanoi sellaisen summan olevan mahdollinen, mitä ei oltaisi ikinä kuviteltu tällä hetkellä tästä edes saavan vaikka on kyllä joka centin arvoinen varmasti ;) Täytyy vielä kysyä muutamalta muulta välittäjältä arviot myös. Oli kyllä aivan ihana välittäjä muutenkin!

lauantai 21. syyskuuta 2013

Jep, nyt ne paikat on sitten jumissa ja kunnolla :) huomenna on päästävä lenkille! Luulisi sen jo silloin helpottavan.. Tänään oli taas ihana päivä, kuten eilenkin kun oltiin kokopäivä ensin Sipoossa poitsumme kummeilla ja sieltä menimme suoraan koko perheen kera syömään ja tänään nuo Sipoolaiset kera yhden ystävämme olivat täällä meillä vieraina, kun herra viiletti harrastuksissaan! Kyllä menee päivät nopeasti, kun on ihanaa seuraa! Lapsetkin viihtyvät niin hyvin keskenään:) mitä nyt pientä kilpailua koko ajan, mutta terveissä määrin:) tytöt on tyttöjä! Odotetaan vaan, kun nämä meidän samanikäiset poitsumme ovat 3-4 vuotiaita, että mitä kaikkea he sitten keksivätkään....



Huomenna olisi suunnitteilla uuden eteisenmaton osto, eli shoppailua:) täytyy ehkä lähteä yksin niin pääsen pikaisemmin takaisin! Huomasin tänään kun tuota hiekkaa tulee tuolta ulkoa ihan kiitollisesti sisään, varsinkin kun on veiraitakin kylässä niin se kulkeutuu meillä jokapaikkaan koska eteisessä ei tällä hetkellä ole mattoa! En jaksa koko ajan olla imuroimassa! Millainenkohan matto olisi siihen sopiva? Sen pitäisi kyllä olla sellainen, jonka voi helposti heittää vaan pesukoneeseen.

Eilen löysin Kappahl:sta ihania Newbie:n vaatteita pojallemme ja kummipoitsullemme.





Tällä kertaa pojumme ei saanut raitaa :) vaan ihania pöllöjä! Kummipoitsulle oli kyllä pakko ostaa raitaa, koska oli niin ihana housu-paita-yhdistelmä! 

Ihanaa lauantai-illanjatkoa :)






perjantai 20. syyskuuta 2013

Hääkuntoon :)

Nyt se on koettu taas.. Se tunne, kun treenaat niin kovaa ettei oikeasti meinaa enää pysyä edes vesi sisällä :) Eilen kävi niin, kun rakas ystäväni treenautti minua heillä kotonaan, hih.. Meno oli kuin oikealla jumppatunnilla ja kyllä nautin. Autolla kotiin ajaminenkin meni niin ja näin :) Mutta se olo, kun olet kunnolla päässyt treenaamaan ja ylipäätään se, että treenasit! Kyllä auttoi pikku ruokavaliostani paasaaminen L, KIITOS :)

Tänään on jaloissa sellainen pieni kiva kankeus päällä, mutta huomenna ne vasta ovat kipeät ja sitten vaan reippaalle lenkille verryttelemään. Pikku hiljaa kohti hääpukuun mahtumista, jee..

Kohta lähdetäänkin ajelemaa aamupalan jälkeen Sipoon suuntaan poitsumme kummituksille. Ilmakin on niin synkkä, että kahviseura piristää. Ja tietty on perjantai ja viikonloppu alkaa, mutta herra on taas koko huomisen frisbeetä heittelemässä niin jotain puuhaa voisi huomisellekin keksiä. Nyt kun on kotona, niin viikonpäivillä ei ole niinkään väliä, mutta kyllä sitä aina perjantain koittaessa tulee sellainen ilon tunne, kun koko perhe on kotona. Ainakin yhden päivän :)

Viikonloppuna täytyy kyllä keretä kynttiläostoksille varastoja täydentämään. Jos sitä löytäisi muutaman ihanan uuden kynttilän joiden valosta voin sitten nautiskella!




                                                                                   By stripes&Love

torstai 19. syyskuuta 2013

Rennosti lenkillä:)

Ihana ilma, silloin kun ei sada:) oikein nautin näistä syyssäistä! Tehtiin lenkki tänään rennommin, kun tyttö on aina to ja pe kotona myös niin vauhti ei ole niin huima silloin. Silloin voimme katsella ja tutkia luontoa rauhassa ja koirakin nauttii, kun mamma ei vedä tukkaputkella kokomatkaa toivoen että viimeiset raskauskilot häipyisivät pikku hiljaa ;) Juuri kerettiin kotia ennen kunnon kuuroa...


 
By Stripes&Love


Ihana oma Personal trainerini kävi tänään kummmipoitsuni kanssa kyläilemässä ja torumassa minua ruokavaliostani.. Hän oli käynyt läpi ruokapäiväkirjani, jota pidin viikon verran. Rehellisesti sinne kaiken kirjoitin ja nyt sitä sitten puitiin ja hyvä niin. Tarvitsen tällä hetkellä jonkun sanomaan minulle mitä tehdä ja mille kaikelle pitää laittaa stoppi. Tänään pääsenkin ystäväni "rääkkiin" heille. Ihanaa....:) Kunhan tämä kuntoilu nyt iskisi niin, että sitä ei osaisi ja pystyisi olla harjoittelematta. Häätkin lähestyvät uhkaavasti!! Poika on nyt tietenkin vasta 2,5kk mutta kyllä sitä haluaisi jo OMAT vaatteet päälle:( Kohta ne farkut menee kiinni;)

Hauskaa sateista loppupäivää..

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Miksi blogi?!

Miksi aloitin tällaisen blogin kirjoittelun?:) Olen miettinyt tätä pitkään, sillä julkaisen facebookissa aika ajoin kuvia niistä sun näistä asioista, koska tykkään valokuvata ja muokata kuvia ja sitten näyttää niitä muille. Huippukuvaaja en ole, mutta mitä nyt iPhonella pystyy kuvailemaan niin niillä mennään. Mies aina naureskeleekin kuvien määrää, mitä puhelimestani löytyy ja kamerasta, jos sillä olen ottanut jostain tilaisuudesta kuvia. Tällä hetkellä meidän Nikon on kaapin pohjalla, kun se tippui reissussa maahan. Mutta hyvin olen puhelimen voimin pärjnnyt, vaikkakin muistitilaa pitäisi saada siihen enemmän :)

Tämä blogi syntyi ehkä nyt myös juuri siksi, koska olen äitiyslomalla. En sano, että minulla olisi aikaa istua koneella ja kirjoitella koko aikaa, mutta kyllä sen pienen oman ajan aina jostain välistä löytää. Meidän nuorimmainen, kohta 3kk poitsu nukkuu tällä hetkellä vielä niiiin hyvin, kop kop, että saan itsekin nukkua yöni todella hyvin ja siksi sitä jaksaakin vaikka illalla hiukan ehkä kirjoitella tai aamulla hänen vielä nukkuessa. Voisi sanoa, että tarvitsen tällä hetkellä tällaisen jonkin OMAN jutun, johon purkaa mietteitäni. Esikoisen aikana, juuri tähän aikaan syksystä ja hänen ollessa vain kuukauden ikäinen, tein opinnäytetyötäni. Hullua se oli, mutta hänkin nukkuin suht hyvin silloin ja se oli saatava valmiiksi marraskuuhun mennessä, niin minulla ei ollut vaihtoehtoa:) Nyt ei ole enää koulutehtäviä, niin tämän blogin parissa voin "työskennellä" ilman stressiä!

Blogin nimi juontaa ns.pakkomielteestäni raitaan:) Olen huomannut että kodistamme on alkanut löytymään raitaa eri väreissä ja eri asioissa pikku hiljaa melko paljon. Poitsumme bodyt ovat pääosin raitabodyja, eri väreissä! Huomasinkin yksi päivä, kun olin taas yhtä kuvaa muokkailemassa ja julkaisemassa, että taas on pikkuisella raitaa päällä. Ei siis paljon kuvat eroa toisistaan :)

IKEA:n ihanat uudet raitamukit pääsivät hyllyllemme heti, kun ne löysin kaupasta kesän loppupuolella.

By Stripes&Love

Vielä ei satanut!

Kiva syksyinen ja reipas lenkki raikkaassa ilmassa :) kera karvaturrin ja söpöläisen <3 toinen söpöläinen on tänään tarhassa.

 
 

                                                                                                                         By Stripes&Love


tiistai 17. syyskuuta 2013

Hääpaikkaa katsomassa..



Eilen käytiin koko perheen voimin katsomassa kunnolla varaamaamme hääpaikkaa, Wanhaa Bäckbyta. Sen seurauksena alkoi minun päässä kunnolla nyt pyörimään häihin liittyvät asiat ja hyvä niin, aikaa on jäljellä enää se 9kuukautta:)

Yksi kaasoistani oli ihanan kummipoikani kanssa mukana ja hän osasi kysellä kysymyksiä, joita minulle ei tullut kyseisellä hetkellä mieleen. Kiitos siitä rakas <3 Meidän 4 vuotiaskin viihtyi, kun sai kummipoitsumme mukaan juoksentelemaan tilassa!

Wanha Bäcby on valkoisen värinsä ansiosta ihanan valoisa ja avaratila, johon ei mielestäni kauheasti tarvitse koristeita siitä tekemään juhlavaa ja kaunista! Koristelun osalta luulen siis, että pääsemme melko helpolla!