torstai 31. lokakuuta 2013

Iltalukemista!

Vitsi mitä ihania lehtiä on tällä viikolla tullut :) Avotakka keräilynumero ja ensimmäinen joululehti.. Näitä ja glögiä, kun isompi on isin kanssa Sirkus Finlandiassa ja pienempi nukkuu iltapäikkäreitä...
 


Tänään on kyllä muutenkin ollut kiva päivä! Aamulla puistoiltiin lasten ja kummipoitsun ja ystäväni kanssa ja päivällä sain nukkua parin tunnin päikkärit lasten kanssa. Katsotaan kiljuuko pikku herra taas illalla, kuten eilen:) Tankkailen siis sitä varten! Taitaa kyllä pikkuisen kiljumiset johtua ihan vaan vahvasta omasta tahdosta, eikä tulevista hampaista... :)

Tunnin päästä katselemaan Idolsia ja sitten koiran kanssa lenkille, kun sirkuslaiset saapuvat. Mies lähetti kuvan kun olivat menossa ja oli neiti innoissaan uuden hyrränsä kanssa. Viime vuotinen meni sopivasti rikki vähän aikaa sitten!

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Keskiviikko. Viikko puolessävälissä..

Eilen pääsin pitkästä aikaa huollattamaan ripsiäni. Ja täydelliset tuli, jälleen kerran:) Kiitos Mari. En ole ikinä laitattanut ripsiäni kenellekään muulla, enkä kyllä laitatakkaan. Edellisestä huollosta vierähti taas neljä viikkoa ja ripsiä oli tallella reippaasti. Suosittelen, Maku Hair & Beaty.
 
Siskoni sai minut ensimmäisen kerran kokeilemaan ripsiä muutama vuosi sitten ja ihastuin samantien. Itselläni on ihan ok pituiset omat ripset, mutta olen niiden laittamisessa aina niin tarkka että nämä kestoripset ovat minulle hyvä vaihtoehto. Tietenkin taukoja täytyy aina välillä pitää, mutta kyllä olen sitten taas Marille aina soittanut kun haluan päästä helpommalla :) Olen sitä sorttia, että tykkään laittaa ainakin ripsiväriä, poskipunaa ja huulikiiltoa, kun lähden jonnekin. En meikkaa paljoa, mutta pieni ehostus piristää päivää. Kun on ripset valmiina laitettuina, niin ei tarvitse kuin silmäpussit peittää piiloon ja ulos :) Ja nyt kun on kotona pikkuisten kanssa, niin on silloinkin kiva näyttää hiukan kivemmalta :) ettei sieltä peilistä hyökkää aina sellainen väsyneen näköinen monsteri kun sinne kerkiää vilkaisemaan!
 

 
Poitsu jaksaa jo kivasti olla yksinään matolla masultaan ja katsella tavaroitaan. Hermot menee, kun ei enää jaksa mutta sitten käännytään selälteen. Kyllä ne kasvaa nopsaa. Kohta jo 4 kk. Tänään mentiin toisille päikkäreille sisälle nukkumaan ja sellaisella huudolla että.. Maisteltiin aamulla hiukan luomu riisipuuroa, mutta on aiemminkin maistellut riisivelliä, niin en jotenkin usko että siitä olisi huuto ollut lähtöisin. Taisi vain olla niin yliväsynyt.. Seuraavat unet sitten nukutaan ulkona, niin pääsen hiukan helpommalla ja saa mamma samalla liikuntaa. Puntarikin näytti tänä aamuna taas 1 kg vähemmän niin se jos mikä inspiroi lisää liikkumaan!
 
 
Aurinkoista päivänjatkoa :)
 

maanantai 28. lokakuuta 2013

Sataa, sataa, ropisee...

Hui kun on synkkää:( ja toi vesisade saisi loppua pikkuhiljaa! Häippästiinkin koko perheen voimin Jumboon syömään, kun mies tuli töistä. Sain samalla tehtyä hiukan synttäriostoksia yhdelle ihanalle kohta 6v. tytölle <3 Huomenna onkin iltapäivästä ripsihuolto, keskiviikkona tytön tanssi ja torstaina sirkus. Sitten onkin taas yksi viikko hujahtanut..
 
Kyllä on kotiäidin muistissa taas parantamisen varaa. Alkujaan lähdimme Jumboilemaan uusien jumppakenkien takia, jotka tarvitsisin. Kävin nimittäin ostamassa FIX:n jumppa- ja salikortin tänään kun ulkoilimme poitsun kanssa. Mutta.... Mieskin kyseli ennen syömään menoa, että mennäänkö vielä jonnekin( olimme jo muut ostokset tehneet) vai mennäänkö syömään ja minä vastasin, että mennään vaan, ei tarvita muuta... Ruokakaupassa käytiin ruokailun jälkeen ja autossa välähti: NE KENGÄT!! EI OLE KENKIÄ :) Ihan oikeesti. Kuinka ei voi muistaa:):) Ei vaan voi! No, joku toinen kerta sitten. On minulla kaapissa yhdet vanhat, joten taidetaan aloittaa sitten niillä.
 
Päivälenkillä käväisimme myös työpaikallani. Vitsi, kun olisi kiva tehdä muutama päivä viikossa töitä ja loput viettää lasten kanssa. Miksei sellainen olisi mahdollista?! Tykkään kyllä nyt olla kotona, mutta pidän myös työstäni ja se on varmaan ihan hyvä asia:)
 
Nyt iltapuuhiin ja kone kiinni. Lapset nukkuu, pienempikin, ainakin vielä, kop kop, joten äkkiä nukkumaan. Viime yönä ei nimittäin nukuttu niin kauhean hyvin!
 
Öitä!

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Sunnuntai!

Kelloja on siis siirretty tunti taaksepäin. Meitä se ei niinkään haittaa, juuri toistepäin. Poitsu menee muutenkin aina niin myöhään iltaisin nukkumaan, niin klo22 nukkumaanmeno kuulostaa paremmalta, kuin klo23 :) Sain kuin sainkin pikkuherran sitten juomaan pullosta muutamia kertoja. Mikä helpotuksen tunne. Jotenkin se on niin tärkeää minulle ettää tiedän, jos minulle tulee jokin oma meno( suodaan se mielestäni myös pienten lasten äideille) niin tiedän, että pieni ei joudu nälkäänsä huutamaan kotona kun äiti ei ole paikalla. Isi saa silloin pikkuisen tarvittaessa syötettyä ja näin ollen heilläkin on tällaisia omia läheïsiä hetkiä!

Selailin aamulla hääjuttuja, kun lapset vielä nukkuivat. Makea hääblogi on varsinkin minun mieleeni ja kaikki hänen ideansa. Häissämme tulee varmasti olemaan karkkibuffet, se on jo aikoja sitten päätetty. Täytyisi vaan pikku hiljaa ostella niitä purkkeja. En usko, että hääpaikassamme niitä entuudestaan on. Tai, voihan sitä kysyä!

Häiden väriteemana tulee olemaan vaalea beige, hiukan kultaantaittuva ja hiukan vaaleaa roosaa, mutta kaikki vaaleat värit tuntuvat ja näyttävät niin kivoilta, niin tekisi mieli vaihdella väriä pitkin häiden juhlatiloja:) Ei sentään, mutta täytyy eri juhlissa sitten leikkiä muilla väreillä!

Ensi viikolla pitäisi viedä tyttö Sirkus Finlandiaan. Minä haluaisin hänet viedä, niin saisimme yhdessä kokea sen tänä vuonna, koska suurimman osan ajastani vietän tällä hetkellä kuitenkin poikamme kanssa. Olisi ihana mennä tänä vuonna kahdestaan ja nauttia esityksestä ja herkutella poppareilla. Sitä ennen voisi käydä jossain syömässäkin, jos kerkiää. Tämä onnistuu vain, jos herra nyt suostuisi jokapäivä varmuudella juoda myös tuttelia. Tai sitten isi vie.

Olen jouluhullu :) Minun tekisi jo nyt mieli laittaa tähti ikkunaan, valot ulos ja erilaisia koristeita pitkin taloa. Yritän aina sinnitellä tämän lokakuun ja marraskuun alussa on minusta jo suotavaa laittaa valot ulos, sillä on jo niiiiin pimeää, että ne piristävät. Meidän koristeet ja valot yms. on kaikki vaaleita. Harmaata, hopeaa ja valkoista. Ne sointuvat sillä tavoin sisustukseemme eivätkä hypi sieltä silmille. Sen takia voinkin sisustaa niillä parin kuukauden ajan :) Rakastan varsinkin isoa hopeaa joulutähteämme, jonka ostin muutama vuosi sitten IKEA:sta. Täytyy käydä katsomassa, josko niitä olisi siellä tänäkin vuonna, niin voisin haluta toisenkin samanlaisen :)

Tunnelmallista sunnuntainjatkoa...


perjantai 25. lokakuuta 2013

Pullon hylkääminen!

Esikoiseni joi rintamaitoa ensimmäiset kolme kuukautta ja sen jälkeen siirtyi omasta tahdostaan pulloruokintaan ja soseisiin. Itselleni se myös sopi, sillä ne kolme kuukautta olivat imetyksen kannalta todella kivuliaita ja raskaita. Tyttö ei saanut eikä oppinut ottamaan kunnon imuotetta jonka seurauksena rintani olivat jatkuvasti melko kipeät. Oli parempiakin aikoja, mutta suurimmilta osin oli todella rankkaa. Kun sitten uskallettiin tarjota maitoa pullosta, niin tyttö tajusi melkein samantien että pullostahan tulee helpommin ja ehkä nopeamminkin maitoa ja päätti itse, että juo vain pullosta tuttelia.

Kun aloin odottamaan kuopustani, kohta neljä kuukautta vanhaa rakkauspakkausta niin stressasin hiukan tulevaa imetystä, sillä halusin sen onnistuvan, ainakin sen ensimmäisen kolmen kuukauden ajan. Ja toivoin, ettei se tekisi kipeää. No, sehän onnistui :) Mutta alusta pitäen ollaan annettu myös tuttelia pullosta jokapäivä hiukan, jotta tämä äippä pääsee esimerkiksi rauhassa käymään kaupassa, lenkillä tai jossain muualla kun siltä tuntuu. Sekä imetys yleisillä paikoilla ei ole minun juttu, jolloin annan/annamme mieheni kanssa pojalle tuttelia pullosta. Se on onnistunut, tähän asti..... 

Nyt poitsu on tällä viikolla päättänyt, että hän ei enää pulloa syö vaan rinta vain kelpaa. Ihanaahan se on kun toinen siinä tuhisee vierellä ja rauhoittuu ja nukahtaa mutta miksi? Miksi pullo ei enää kelpaa... Asia stressaa nyt todella paljon ja myös ahdistaa! Tiedän, poika on pieni ja minä kerkiän yksin tuolla viilettää ties missä tulevaisuudessa, mutta se että hän on suostunut syömään pullosta myös maitoa, antaa sellaisen pienen varmuuden tunteen jos vaikka tuleekin jotain milloin oikeasti ei ole rinta vaihtoehtona tai jos maitoni ei enää riitä.

Miehen mielestä stressaan turhasta ja hän uskoo, että kohta poika taas suostuu pullosta syömään, mutta milloin?! :( Minua ahdistaa jo pelkkä kauppaan meno, kun tiedän että jos iskee kauhea huutokohtaus niin en saa poikaa hiljaiseksi edes pullolla. Poitsu kun ei tuttia ole ikinä suostunut syömään :) 

Ollaan aloitettu kolmen kuukauden iässä jo maistelemaan hiukan joitain soseita. Tällä hetkellä minä itse olen sitä mieltä, että imetys voisi pikku hiljaa jäädä kokonaan pois. Taisi pikkuinen vaistota sen :) Ehkä hän nyt sitten itse tällä tempauksellaan yrittää viestittää äipälle, että vielä ei ole oikea aika lopettaa imetystä! Uskon aina, että kaikella on tarkoituksensa :) Jokapäivä yritän silti, josko poitsu pullosta myös joisi jossain välissä. Jos on vinkkejä, niin otetaan vastaan!:)

Rentouttavaa viikonloppua! Meillä mies häippäsi kalareissuun viikonlopuksi ja vettä sataa varje dag, kivaa...Luvassa siis kuraa, hiekkaa ja märkiä vaatteita! Ostettiin kyllä piparitaikinaa eilen, josko tytön kanssa hiukan leivottaisiin :) Tulisi ainakin ihana tuoksu taloon, vaikkakaan itse en niitä saa syödä! On hiukan ruokavalio heittänyt muutamina päivinä kuperkeikkaa. Nyt täytyy tsempata.

torstai 24. lokakuuta 2013

Shhh....

:) Molemmat nukkuu, sisällä :) Harvinaista herkkua! Cafe Latte, kynttilät, hiljaisuus ja ulkona syysmyrskyn poikasta!


 Keskiviikkoisin meillä on yleensä tytöllä leffailta, koska alkaa niin sanotusti viikonloppu kun to eikä pe ole tarhaa. Eilen leffailut jäi, joten tänään sitten!

 Nämä Anno:n purkit ja koko sarja on kuin meille tehty:) Pakko oli ostaa pari keksipurkeiksi. Mies oli kotona eilen, kun näiden kanssa saavuin Kodin Ykkösestä. Ei voinut kuin nauraa, kun minun oli pakko heti täsmentää miksi nämä purkit ostin:) " Ne on kuin meille juuri tehty! Ne on niin meidän.", sanoin. " No niin ne nyt ainakin on meidän!" Oli vastaus takaisin.. :)

Karhuherran kainalossa!

Ja nyt heräsi pienempi :) Palaillaan!!

Kuvia parin viikon varrelta :)

On jäänyt blogin kirjoittelu. Pojalla on rytmit hiukan muuttuneet ja uniaikaan ollaan nykyään ulkona, koska siellä herra suostuu nukkumaan paremmin. Täytyy taas jossain vaiheessa opetella  nukkumaan paremmin myös sisällä, niin on enemmän aikaa istuskella koneella.

Tässä muutamia kuvia joita olen napsinut. Vaunut ovat appivanhemmillani ja ovat aivan IHANAT <3 Tyttö oli mummolassa hoidossa viime viikonloppuna ja vaunut olivat olleet kovassa käytössä :)

Ihanaa syyspäivää!





tiistai 8. lokakuuta 2013

maanantai 7. lokakuuta 2013

Tähtiloistoa ja yhteisiä hetkiä!

Niin se viikonloppu tuli ja meni :( Mies lähtee vielä täksi viikoksi reissuun ja sitten on ainakin ensi viikon kotona. Mikä siinä on, kun molemmat ovat vihdoin kotona ja yhdessä, niin sitten minua kiukuttaa? Odottaako sitä yhteistä aikaa niin paljon ja kaikkea kivaa tekemistä perheen kesken, että kun niitä kaikkia asioita ei pysty/kerkiä toteuttamaan niin täytyy protestoida..:) Järkikin sanoo, että ei siinä viikonlopun aikana VOI millään keritä puuhata vaikka mitä ja välillä täytyy myös vaan olla ja nauttia. Kaiken lisäksi miehen flunssa oli vielä päällä, joka verotti hänen jaksamistaan.
 
Meillä oli eilen vuosipäivä, 12 vuotta tuli täyteen yhdessä ja minä unohdin.... auts.. :) TOINEN KERTA, kun unohdin. Ensimmäisen kerran unohin tyttäremme syntymän tienoilla. Mutta mies muistutti asiasta lauantaina, niin sain kuin sainkin hankittua pienen lahjan Jumbosta, kun olin sinne sopivasti muutenkin menossa käymään. Mietin, että mitä ostaisin!? Miehille on minun mielestä todella vaikea ostaa, varsinkin kun rakkaus ei käytä koruja eikä kelloja. No, päätin että ostan jonkun ihanan pipon. Pipot ostin kyllä lapsille Zarasta, laitan kuvia myöhemmin. Tytön piposta olen ihan kateellinen, on nimittäin niin suloinen tupsupipo.
 
Kävelin Jack&Jonesin ohi ja näin makean ohuen untuvatakin ja mietin, että tuopas on kiva :) Mies ei ikinä itse siitä ostaisi niinpä minä ostin:) Ja tykästyi kyllä itsekin. Itselleni löysin Zarasta myös paidan ja housut ja Vero Modasta myös muutaman ihanan paidan ja mekon. Mekko on aivan ihana:) Sellainen "pingviini"ruutumekko :) Se on aivan loistava myös imetyksen kannalta!
 
Kuntoiluni koki viikonloppuna pienen alamäen. Lauantaina oltiin koko perhe juoksulenkillä (ei ollut järkevää miehen flunssan kannalta), mutta eilen en jaksanut millään lähteä vaikka olisi pitänyt. Herkuttelin niillä miehen tuomilla ihanilla sacher-leivoksilla. Oli kyllä todella ihanan makuista. Minä pystyin syömään koko leivoksen, mutta mies ei :) Herkkupylly:) Lenkki-into meni, kun menimme vihdoin käymään äitini haudalla ensimmäistä kertaa pojan syntymän jälkeen. Poitsu huusi koko matkan sinne ja takaisin ja sinne meneminen jo oli aika raskasta, niin oli puhti poissa sen reissun jälkeen. Täytyy yrittää kuntoilla vaunujen kanssa tällä viikolla ahkerammin.

 
By Stripes&Love
 
 
Tähtilyhdyt ostin lähikaupastamme. Ostin jo kerran yhden lyhdyn pieneksi lahjaksi poitsumme kummeille, joilta saamme aina vaikka mitä vaatteita molemmille lapsillemme. Kun kävin kaupassa seuraavan kerran, huomasin, että lyhtyjä oli jäljellä vielä kaksi niin oli pakko ostaa ne koristamaan meidän keittiötä myös:) Tähtimateriaalia lisää kotiimme. Entuudestaan omistamme muutaman tähtityynyn ja tähtimattoja. Eiköhän ne sitten olisi siinä!
 
 
Sunnuntai aamusta kävimme MML:n lastentarvikekirpputorilla ja pari löytöä tein. Pojalle ostin Tutan kokopuvun ja sellaisen pehmolelun, joka puhelee ja laulelee. Tyttö osti laatikollisen heppoja:) Kelpo reissu siis!
 
 
 
By Stripes&Love
 
 
Viikonalkuja kaiklle.. Toivottavasti tämä viikko menisi nopsasti:)

lauantai 5. lokakuuta 2013

Viikonloppu, lepoa..


Kello on puoli kuusi aamulla ja minä istun koneella kahvikuppi kädessä nautiskellen omasta ajasta..Hullua! MUTTA ei mitenkään epätavallista. Olen aina ollut aamuvirkku ja nyt tuntuu että alkuvauvavaiheen, voisiko sanoa ns. synnytysväsymys on poissa ja sitä PÄÄSEE ylös sängystä joskus, ennen kuin lapset heräävät. Ensimmäiseen pariin kuukauteen tämä ei onnistunut edes minulta, joka ei yleensä nuku edes seitsemään mutta alkuun ei tehnyt tiukkaa. Esikoisen kohdalla oli samoin ja muistan että näihin aikoihin, hänen ollessaan parin kolmen kuukauden ikäinen sitä alkoi heräilemään myös aiemmin kuin hän. Ei tietenkään aina!
 
Mies palasi eilen illalla myöhään viikonlopuksi kotia työreissultaan. Minä olen ollut hereillä neljästä lähtien. Se on aika tarkka-aika, jolloin pienimiehemme herää öisin syömään. Nostan hänet viereen ja nukutaan sillä tavoin aamuun asti, mutta nyt en saanut enää unta. Luulen, että nyt kun tiedän että saan ottaa tänään hiukan rennommin, sitä uskaltaa nousta varhain ylös ja olemaan hetken ihan yksin tietäen, että saan jossain vaiheessa päivää varmasti mennä päiväunille, jos tahdon :) Täällä vallitsee siis ihana hiljaisuus tällä hetkellä :)
 
Sain tuliaisiksi joitain Wieniläisiä sacherleivoksia ihanassa puurasiassa, nam.. Laitan jossain välissä vaikka kuvan boxista tännekin. Olivat sen verran tuhdin ja herkullisen näköisen leivoksia, että voipi olla ettei tämä suklaaherkkupylly pysty syömään yhtä leivosta kerralla. Katsotaan!
 
Mutta juu, ihanaa että perhe on koossa ja yritän ottaa viikonloppuna rennosti, enkä keksiä kaikenlaista pakko-tekemistä vaan koitetaan nauttia. Tyttö ainakin odottaa isin näkemistä kuin kuuta nousevaa. Ja tuliaista tietenkin myös :)
 
Se on jännä, kuinka väsymys ottaa vallan, silloin kun tietää että helpotusta on luvassa. Minäkin jaksan mielestäni välillä ihmeenkin reippaasti kaikki vastoinkäymiset sun muut. Ehkä sen takia, kun saan nukkua öisin niin hyvin, mutta sitten kun tiedät, kuten eilen, että puoliso saapuu illalla, niin iltapäivästä alkoi heti tuntumaan, että nyt ei enää jaksa. Ei millään ja puhti meinasi loppua! Koko kroppa vaan menee siihen ns. väsymystilaan ja haluaisi tehdä stopin ja laittaa silmät kiinni, mutta ei tietenkään voi, ellei lapsetkin nuku :) Sitten ei auttanut muu kuin soitto ystävälle, pienet hysteeriset naurut ja lenkki koiran ja lasten kanssa ja hereillä oltiin taas. Tietenkin kahviakin kului!
 
Tässä kuva, kun löhöiltiin lasten kanssa sängyssämme eilen iltapäivällä. Yritimme kyllä mennä kokosakki nukkumaan, mutta kun olin saanut peiteltyä minut ja tytön sänkyyn, alkoi pienimies ähistä omassa sängyssään. Niinpä nostin herrankin viekkuumme ja saivat sisarukset naureskella siinä toisilleen. Poitsu on kyllä aivan mainio, kun hänen kanssaan voi jo "keskustella". Äidin sydämen sulattaa varsinkin kunnon nauru ja hepulikohtaus:) Ikenet vaan loistaa kun nauretaan jollekin niin paljon ja lopulta tulee hikka. :) Kuten tytöllemmekin :)
 
 
 
 
By Stripes&Love
 
 
Ensi viikolla mennäänkin kaasojen kanssa I Love Me- messuille. Ihanaa mennä tyttöporukalla ihailemaan kaikkia hääjuttuja ja kauneusjuttuja. Jos sitä vaikka itsekin löytäisi joitain uusia ihonhoitotuotteita. Heti kun ilmat ovat viilenneet, niin minun kuiva, osittain atooppinen ihoni tarvitsee ainakin niin paljon enemmän rasvausta. Uusia vinkkejä sen hoitoon ottaisin siis mieluusti. Tyttöjen kauneuspäivä siis luvassa! Kunhan kaikki pysyvät terveinä, kop kop, ja mies palaa työreissulta ajoissa niin pääsen lähtemään :)
 
 

torstai 3. lokakuuta 2013

Touhukas päivä

Tänään ollaan yritetty puuhastella tytön kanssa kaikkea kivaa, kun on kotipäivä ja isi vielä reissussa. Huh, huomenna onneksi saapuu viikonlopuksi kotia :) Päivämme alkoi pikkulenkillä kauppaan, kun huomasin että emme omista hiivaa. Olin luvannut leipoa.. Kuivahiiva kaapissa oli mennyt jo tammikuussa vanhaksi, auts, ja tuorehiivaa ostan kaupasta vain jos tiedän leipovani.
 
Poitsu nukahti matkalla kauppaan, mikä olikin tarkoitus ja kotiinpäästyämme saimme neidin kanssa tavarat ja kulhot pöydälle, kun herra jo alkoikin kiljumaan vaunuissa ulkona. No, olin luvannut leipoa niin sitten leivottiin. Minä kerkesin lämmittämään maidon ja sanomaan tytölle että seuraavaksi laitetaan hiiva, kunnes jouduinkin jo pikkuista mennä syöttämään. Takaisin tultaessa neiti oli jo reippaasti sekoittanut koko hiivan maidonjoukkoon :) Tuleva leipuri :)
 
Taikina saatiin nousemaan ja sen perään väsättiin suoraan suklaaherkku "rocky roadia" siskolleni koiranhoitopalkkioksi ja meille viikonloppuherkuksi. Meni minun suuhun  kyllä valitettavasti jo muutama pala, mutta ne on sitten minun lauantain karkkipäivästä pois :) toivottavasti...
 


 
By Stripes&Love
 
 
Päädyimme tekemään pullataikinasta korvapuusteja ja tavallisia voisilmäpullia by Tyttönen :) Tavallisen sokerin sijasta tykkään käyttää korvapuusteissa täytteenä vaniljasokeria ja fariinisokeria, makua tulee mielestäni enemmän. Ja hyviä tuli, söin siis niitääkin.... iik! Ehkä se oli ansaittua, sillä oma jumpparini soitti ja kertoi kolmen viikon tulokset ja oliko se nyt vyötärö vai lantio, niin senttejä oli hävinnyt 5, jeeeeee... Ja lihaskuntotestissä oli lukemat parantuneet erinomaisesti! Nyt siis alkaakin rankemmat treenit :) Mitä paremmat tulokset, sen rankempia treenejä! Uutta ohjelmaa odotellessa :)
 
 
 
By Stripes&Love
 
 
Leivotaan tytön kanssa aina silloin tällöin, kun siihen on mahdollisuus. Itse tykkäsin leipoa oman äitini kanssa myös pienenä ja sillä tavoin sitä oppikin kaikenlaista.  Ala-asteelta lähtien minä olen tehnyt meidän perheessä esimerkiksi kaikki synttärikakut, melkein :)Sotkua tulee kyllä, mutta... Tänäänkin täällä on imuroitu kahdesti, milloin sokerit lattialta (koko paketti putosi ja meni vielä rikkikin) ja milloin korvapuustin murusia ja muuta moskaa, jauhoja, yms., mutta toinen tykkää ja oppii aina uutta, niin on se sen arvoista. Vaikka myönnän, että nyt olen ihan rättipoikki :) Ja tämä meidän pienimies ei tietenkään ole tänään nukkunut kunnon päikkäreitä kokopäivänä, vaan sellaisia tunninmittaisia, mutta toivotaan että yö menee normaalinlaisesti!
 
Aurinkoista ja makeaa päivänjatkoa...
 
 
 
 
 


tiistai 1. lokakuuta 2013

Aika menee todella nopeasti :/

Kyllä, välillä tuntuu että aika vaan kiitää, mikä tietty voi olla hyvä tai huono asia. Tässä tapauksessa on hiukan haikea fiilis, kun pikku herramme syntymästä on tänään kulunut jo 3kk.. Toisaalta se on vasta 3 kuukautta, mutta ihan hassua! Minä kyllä innoissani odotan, että herra tepastelee jo itsekseen mutta se pienen pieni vauva on jo poissa ja tilalla on pieni mies :) Vaikka eihän tuo meidän jössikkä ikinä niin pieni ole ollutkaan :) 

3kk. kunniaksi käytiin silti lelukaupassa ostamassa pikkuiselle pieni lahja ja isommalle askartelujuttuja! Ilta menee kivasti touhuten uusien juttujen kera :)


By Stripes&Love


Nyt parin päivän sisällä poitsu on oppinut tarttumaan kunnolla kiinni omista leluistaan ja sen ansiosta viihtyy pidempiäkin aikoja puuhamatollaan. Mies on tietenkin reissussa ja harmitteli tätä:( Äsken leikittiin tällä uudella ihanalla lelulla, joka rapisee ja kilisee niin koko ajan poitsu osasi suunnata lelua suuhunsa. Pikku hiljaa rupeamme siis syömään ja maistelemaan kaikkea :) Tuttiakin voisi myös maistella niin ei tarvisisi aina naama punaisena huutaa autossa kun auto ei liiku :) Ehkä kohta syödään sitäkin tai sitten ei, kuten mies varmaan haluaisi. Periaatteessa se kävisi minullekin, niin ehkäpä pikkuinen nukkuisi jatkossakin yönsä yhtä hyvin, kun ei ole tuttia jota tarvitsisi sinne suuhun aina etsiä jostain kun on päässyt tippumaan. Mutta sitten siinä olisi nämä hyvät puolet, kuten nopea rauhoittuminen yleisillä paikoilla (tissiä ei niin helposti jokapaikassa saa suuhun) ja ihan yleinen hiljentäminen paikassa kuin paikassa :)
Nyt jatketaan taas tätä yksinhuoltajanarkea ja jatketaan leikkejä :) Isompi töllöttelee vielä Pikku Kakkosta ja pienempi juttelee tyytyväisenä sitterissään. Kahvinkin sain juotua.. Pieniä iloja <3 

Eilen pelailtiin tytön kanssa muistipeliä ja kesken pelin en voinut muuta kuin nauraa, koska tuo tyttö vaan on niin hyvä muistipeleissä ja palapelien teossa. En ymmärrä.. Voittaa minutkin muistipelissä ihan mennen tullen :) Voihan olla, että sillä on jonkinlainen kuvamuisti, koska muistaa kyllä todella hyvin käännetyt kortit :) ja palapelejä on tehty 1,5 vuotiaasta jo hyvin! Mitenköhän on pojan taidot :)



 By Stripes&Love


Hauskaa iltaa!