Melkein joka kerta, kun mies lähtee reissuun niin tyttö kysyy, " Äiti, milloin mä pääsen lentokoneeseen?" Viimeksi siis tänään:) Ja siitä innostuneena katselin hiukan matkoja ensi huhtikuulle. Haaveissa oli jo viime keväänä, että oltaisiin päästy nyt syksyllä, lokakuussa reissuun, kun vauva olisi parin kolmen kuukauden ikäinen mutta siitä ei nyt tullut mitään. Ehkä siis keväällä!?
Viime keväänä oltiin Canarian saarilla ( ensimmäisen kerran sitten oman lapsuuden) ja se oli siinä tilassa ihan ok paikka. Raskausviikkoja oli noin 20 täynnä ja hiukan ehkä päälle ja minua supisteli aika reippaasti, niin loma meni siinä altaalla maatessa ja mies ja appivanhemmat leikkivät tytön kanssa :) Oli kyllä niin erilainen loma. Puolet lomasta meni stressaten, että synnytänkö siellä vai pääsenkö yhdessä kasassa kotia. Kun kotiinlähtöpäivä alkoi lopulta lähestymään, rentouduin minäkin ja supistelut lakkasivat. Kotimatkalentokin tuntui niiiin luksukselta verrattuna menomatkaan, jolloin istuin miten missäkin asennossa kun vaan poltteli. Milloin oli jalat miehen sylissä ja milloin ristissä... Huh huh..
Siinä tilassa matkalle lähtö tuntui todella suurelta asialta ja meinasin jäädä kotiin vaikka lääkäritkin sanoivat, että senkun lähdet, se tekee vaan hyvää ja auttaa juuri rentoutumaan jota tavoiteltiinkin. Mutta kun kyse ei ollut pelkästään sinusta itsestä, niin en varmaan viikkoon ennen lähtöä miettinyt mitään muuta. Makoilin vaan kotona ja toivoin, että polttelut lakkaisivat. Olin ollut sairaslomalla töistä jo pari kolme viikkoa ainakin ennen reissuun lähtöä ja ehkä senkin takia podin huonoa omaatuntoa. Mutta loma teki siis lopulta tehtävänsä ja herra syntyi viikon yliaikaisena :) Se niistä supisteluista.
Olisi ihana päästä reissuun keväällä, sillä pienenä tuliaisena voisi olla hiukan ruskettuneempi iho häitä varten:) Nimittäin toukokuussa ei välttämättä täällä ole vielä mitään rantakelejä.. Tai eihän sitä tiedä! Niin varmaan:) Katselin matkoja Kreetalle. Ei sielläkään mikään helle olisi, mutta en tarvitse mitään kunnon kuumuutta noiden lasten kanssa. Sinne lentäisi vain sen noin neljä tuntia ja olisi mielestäni juuri ihanneaika pojan ensimmäiseksi lennoksi. Tyttö lenteli 10kk ikäisenä ensimmäisen kerran Milanoon ja sinne lento oli myös 3-4tuntia ja oli juuri passeli ja hyvin meni. Taisi nukahtaa kun kone nousi ja heräsi, kun laskeuduttiin. Pikkumies olisi siis melkein samanikäinen juuri silloin.
Ja ihanahan se on katsella tuollaisia rantalomia kun ulkona sataa vettä kaatamalla pitkin päivää:( Joka lenkin jälkeen ollaan kyllä oltu aivan märkiä tänään. Toivottavasti huomenna ei sataisi vettä, kiltti...:) Tyttö lähteekin huomenna anoppilaan muutamaksi yöksi, niin pääsee tämä mamma ehkä hiukan helpommalla. Vaikka ikävä tyttöä tulee ja sitä kokoaikaista puheen pärinää mutta mummilassa saa täyden huomion, niin varmasti nauttii:)
Toivotaan siis että loppuviikosta ei sataisi, niin minun ei tarvitsisi ärräpäitä huudella tuolla ulkona toisille koiranulkoiluttajille taikka pyöräilijöille, jotka eivät soita kelloa vaan suhahtavat puolen metrin päästä ohi... Mikäkökän siinä on oikeasti niin vaikeaa?? Itselläni on pyörässä ainakin kello ja sitä kyllä käytän, jos näen että edessä vaikka vanhemmat ihmiset kävelevät tai aikuiset vaunujen ja koirien kanssa. Montakohan kertaa viikossa säpsähdän kun pyöräilijä pyöräilee täysillä takaatapäin ohi aivan vierestä? Onneksi ei ole vielä käynyt mitään, mutta pelkään että koiramme tai tyttömme jää esimerkiksi alle.
Käytetään siis kelloa ja huom! Koiranulkoiluttajat, joilla on pieni koira. Olkaa kilttejä, älkääkä jääkö seisomaan paikoillenne kun koiranne laittaa stopin. Jos huomaatte että vastaantuleva koira ei myöskään pysähdy ja sen omistaja ottaa koiransa vierelle ja jatkavat matkaa, niin jatkakaa tekin. Näin ollen kyseinen kohtaaminen kestää vähemmän aikaa eikä tule turhia uhoamiskohtauksia tms. Jos minä pääsen yli 20kg koirani (joka ei ole täydellinen, tykkää haukkua ja rähjätä jos on sillä tuulella) ja vaunujen kanssa ohi, niin pääsette kyllä tekin:) Kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti