Nyt on häihin aikaa alle 6kk ja pikku hiljaa tämä stressi vaan kasvaa. Jotenkin toivoisin, että enää olisi jäljellä esimerkiksi kaksi kuukautta niin kaikki asiat saisi hoidettua loppuun, mutta nyt tuota aikaa vielä sinänsä on, niin kaikkien päätösten tekeminen tuntuu todella vaikealta. Minun mieli muutenkin muuttuu aina suhteellisen helposti, niin senkään takia en uskalla tiettyjä asioita vielä ostaa.
Esimerkiksi, olin tilaamassa Juhlacenteristä paikkakortteja, kakkukoristetta, morsiusneitojen koreja, herkkupusseja ynnä muuta, mutta kun olin menossa maksamaan niitä, niin teinkin stopin:) Tajusin, että tammikuussa olen menossa Mennään naimisiin- häämessuille Wanhaan Satamaan, joten sen jälkeen teen tuonlaiset ostokset vasta. Juhlacenteriinkin tulee aina kaikkea uutta. Ihan mahtava nettikauppa.
Häämessuilla on kuitenkin jotakin uutta varmasti tiedossa. Vaikka aika tarkat kuviot ja suunnitelmat minulla häiden suhteen on, mutta uuden vuoden kujeet varmasti uppoavat minuun. Etsinnässä on hiukan romantiikka-aiheisia juttuja sekä moderneja juttua ja pikkuriikkisen vintagea :) Viime vuonna en kyseisillä messuilla ollut, vaan sitä edellisenä ja oli kyllä kiva tapahtuma. Tykkäsin.. Ai niin, kenkiä olen paljon netistä etsiskellyt ja muutamat ehdokkaatkin on. En ole mikään korkokengillä kävelijä, joten korkoa saa max olla noin 7cm, ei kymmenen nimittäin sitten en kyllä kävele kuin alttarille niillä :) Hih.. Täytyy kyllä varmaan hankkia toiset aivan matalat kengät illaksi, kun jalat väsyvät! Vai, onko hyviä vinkkejä?
Eilen oli tytön joulujuhlat, jos niitä voi niiksi kutsua. Ihan mukavat, mutta erilaiset tänä vuonna. Tarha oli kehittänyt joka huoneeseen jonkin oman teeman ja leikin. Yhdessä askarreltiin, toisessa haisteltiin joulutuntuoksuja ja tunnusteltiin erilaisia esineitä ja juttuja näkemättä niitä, yhdessä laulettiin ja leikittiin (PARAS), kirjoiteltiin ja piirrettiin pukille, katsottiin näytelmä ja lopulta juotiin glögiä ja syötiin pipareita. Ihan kivaa oli juu, mutta jotenkin tykkään siitä perinteisestä, että istutaan salissa ja katsotaan kun lapset esiintyvät ja sitten lauletaan kaikenlaisia joululauluja :) Mutta tytöllä oli kivaa, oli meilläkin, niin se on tärkeintä!
Joulujuhlista viimeistään saan kunnon joulupistoksen. Tänään askarrellaan kortit loppuun, ajoissa:) Päätin, että tyttö saa tehdä kaikki koska hänen tekemät ovat niin upeita. Minun tekeleet jääkin tänä vuonna kaappiin ja lähetämme pelkästään tytön askareet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti