Snow finally ;)

 Onneksi on edes hiukan lunta ja pikkaisen siis valoisampaa. Nämä on näitä aamuja kun toivon, että äitini eläisi vielä ja pystyisin soittamaan hänelle ja sanoa, että olen väsynyt ja pyytäisin häntä vahtimaan pikkumiestä hetkeksi niin minä menisin vähäksi aikaa nukkumaan.... Mutta ei:( Tuntuu jotenkin väärältä marmattaa ja valittaa että on väsynyt vaikka juuri on ollut viikonloppu ja kiva sellainen, mutta jos ei saa nukutuksi öisin kunnolla niin kyllä se verottaa jälleen kerran. Ja jotenkin kun uusi viikko jälleen alkaa ( jee, ollaan ainakin terveitä!!!) ja sen aloittaa väsyneenä niin se vaan kolahtaa. Nyt kerkeän pienen hetken tässä koneella olla ja sitten marssin takaisin sänkyyn, pikkuinen meni juuri unille takaisin! Juon samalla kahvini loppuun.

Viikonloppu oli tosiaan kiva. Nähtiin ystäviä ja sukulaisia. Itsenäisyyspäivä vietettiin Lahdessa miehen äidin luona, lauantai oltiin perheen kesken kotona ja tehtiin "rästitöitä" ( asennettiin esim. lamppuja, kuten kuvan IKEA Maskros-lampun) ja sunnuntaina saimme vieraita Sipoosta ja sen jälkeen kyläilimme kummipoikamme luona! JA lauantaina ostettiin minulle kihla- ja vihkisormus, iiik..:) Kihlasormus ostettiin myös, koska silloin kun päätimme mennä vuosia sitten kihloihin ostimme sellaiset kultaiset perussormukset. Vihkisormuksen halusin lopulta valkokultaisena joten kihlasormuskin täytyi uusia. Nyt siis on uusi kihlasormus sormessa ja vihkisormus jäi vielä putiikkiin muokattavaksi. Mutta on ne ihanat <3 Kiitos rakkaus! Herra sanoikin, että kyllä on nyt niin pepsodenttiä nainen koko ajan lauantaina, kun oli hymy niin herkässä:) No tietenkin..Sitten puuttuu enää miehen sormus, jonka haluaisi kai titaanisena!  

Tällä viikolla aion kyllä nyt nauttia siitä, että ollaan terveitä. Pojan korvat käyn ensin tänään tarkastuttamassa lääkärillä, josko sen takia viime yönäkin heräili ja huuteli. Tai sitten vaan kaipasi äidin syliä. Isin syli ei meillä kelpaa tällä hetkellä nukuttamiseen ollenkaan. Sen takia onkin mielenkiintoista mennä tänään illalla jumppaan. Viime maanantaina täällä oli sellainen huutosirkus kun palasin jumpasta kotia, että.. Nukkumaan oli mennyt viimeisille päikkäreille nätisti mutta unien jälkeen olisi täytynyt äidin olla paikalla. Katsotaan miten tänään on. Jumppaan kyllä menen, nimittäin tiedän että poika, mies ja tyttö pärjäävät vaikka huutoa hiukan olisikin. Tämän äidin pää nimittäin tarvitsee pienen irtioton. Mies ei siitä huudosta onneksi niinkään stressaa kun tietää, ettei ole mikään muu hätä. Kunhan huutoa ei kestäisi kauaa. TAI, tänään ei ole huutoa ollenkaan.. Eihän sitä tiedä :)
 

 

Lauantaina sai tyttökin vihdoin päällensä Polarn o. Pyren toppapukunsa. Toivottavasti on yhtä kestävä kuin Molo Kidsin, joka meillä on viimeiset kaksi vuotta ollut käytössä..

 

Mutta nyt kone kiinni ja pieni hetki lepoa!!