Pakko tulla kirjoittelemaan ihan pikaisesti kun yö meni niin hyvin:) ja edelleen poika ja tyttö nukkuvat. Yksi herätys yöllä vaan, milloinkohan viimeksi... Tällä tavoin on hyvä aloittaa viikonloppu, miehen loma ja joulundotus <3
Ihanaa viikonloppua kaikille! Onko teillä muuten muilla joulunperinteet aina samanlaisia vai ovatko muokkaantuneet omanlaisiksi iän ja esimerkiksi oman perheen myötä? Minusta olisi ihanaa viettää joulu yhdessä molempien, miehen ja minun suvun kesken, mutta se ei tule varmaan ikinä onnistumaan! Yksi asia auttaisia kyllä asiaa, iso talo, mutta luulenpa että vaikka saisin sen ison talon joskus tulevaisuudessa, en kaikkia samaan aikaan sínne kuitenkaan saisi, hih.. :)
Tänä vuonna päätimme siskoni kanssa, että äitimme haudallekin menemme jo aamusta, todella aamusta, joskus klo7-7.30. Luulisi, että siellä ei silloin olisi minkäänlaisia ruuhkia vielä. Aiempina vuosina olemme menneet illalla, vitsi siellä on silloin kaunista <3
Mutta, nyt löpinät pois ja valmistautumaan päivän puuhiin. Mieskin sanoi tulevansa ehkä ajoissa, niin pääsemme jumppaankin aikaisemmin. Ja illalla hohtokeilaamaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti